Katso-lehti tarjous 2017, lehden tilaus ja tilaajalahja


Katso - Lehtitarjous suoraan kustantajalta edullisimmin kampanjaetuna.


Katso-lehti on Suomen laajin TV-lehti, ohjelmaesittelyt taustoineen.

Televisio on tärkeä osa sekä arkea että vapaa-aikaa. Muutaman vuoden aikana se on kokenut myös paljon mullistuksia, ja niitä on odotettavissa edelleen. Uusia kanavia on syntynyt monia sekä vapaaseen tarjontaan että maksutelevision puolelle, ja myös ajankohtaisuus on lisääntynyt – viihteen osalta alamme elää yhä enemmän samassa syklissä kuin vaikkapa Yhdysvaltain ja Iso-Britannian televisioyleisöt.

Katso on tietolähde ohjelmien taustoista, niiden tekijöistä ja heidän kuulumisistaan. Viikoittain voit Katsosta lukea kotimaisen tv-viihteen ja elokuva-alan näyttelijöiden, juontajien ja ohjaajien haastatteluja, joissa he kertovat niin projekteistaan kuin elämästäänkin. Jos muualla maailmalla syntyy televisioon ja elokuviin liittyviä ilmiöitä, me kerromme niistä. Millaisia ovat uudet ensi-iltaelokuvat? Mitä tapahtuu Salatuissa elämissä seuraavaksi? Millainen on kohistu suosikkisarja, joka ei ole vielä edes tullut Suomeen? Myös kaiken tämän Katso kertoo.

Yhteensä 52 numeroa vuodessa, ilmestyy viikoittain.


Katso-lehden tarjous: kampanjahinta + tilaajalahja edullisimmin kustantajalta. 


Kyllä, tilaan Katso-lehden suoraan kustantajalta parhaaseen tarjoushintaan








Takaisin Allerin osastolle


Hakusanat: Katso lehtitarjous, tilaus ja tilaajalahja




 
Lukijapalvelu.fi listaa edullisimmat lehtitarjoukset suoraan kustantajalta. Kaikki lehdet kampanjahintaan. Tilaajaedut päivittyvät jatkuvasti, uusimman kampanjan näet klikkaamalla lehteä. Lähes kaikki tarjoukset sisältävät myös tilaajalahjan, joka esitellään tilauslomakkeella. Lisätietoja tästä palvelusta -> Asiakaspalvelu.